Mitä tarkoittaa koulutettu ekokampaaja?

19.09.2024

Ihanaa, että olet löytänyt tiesi Nupun blogiin! Olen pitkään pohtinut blogin perustamista, sillä tykkään kirjoitella somen puolelle pitkiäkin hiustarinoita. Toisinaan kuitenkin tuntuu, ettei nopeatahtiseen tietovirtaan oikein sovi kirjoitustapani. Siitä syystä tuntuu luontevalta aloittaa kirjoittelu myös tänne Nupun nettisivujen puolelle.


Mietiskelin myös, mikä olisi sopiva aihe ensimmäiseksi blogikirjoitukseksi. Ehkäpä on hyvä aloittaa perusasioista ja käydä läpi mitä tarkoittaa, kun kampaajasi on koulutettu ekokampaaja.


Pähkinänkuoressa: koulutettu ekokampaaja on kampaaja, joka on suorittanut lukuvuoden mittaisen, työn ohella suoritettavan täydennyskoulutuksen ja näin ollen omaa laajan ja monipuolisen osaamisen luonnonmukaisen hiustenhoidon saralla. Meitä koulutettuja ekokampaaja on Suomessa tällä hetkellä reilut 500 ja määrä kasvaa ilahduttavan tasaisesti. Ekokampaajalla on osaaminen toteuttaa kasvivärjäyksiä, savivaalennuksia, luonnonmukaisia hiushoitoja, energialeikkauksia sekä tarjota intialaista päähierontaa. Olemme myös asiantuntijoita varsinkin hiustenhoitoon keskittyvän luonnonkosmetiikan saralla.


Ekokampaamolle ei sinänsä ole tarkkaa määritelmää, vaan jokainen saa toteuttaa työtään ja pyörittää kampaamonsa arkea haluamallaan tavalla. Uskoisin kuitenkin, että meitä ekokampaajia yhdistää halu tehdä työtämme vastuullisesti sekä ympäristö ja kestävämpi kehitys huomioiden. Joillekin meistä ekokampaajuus on arvovalinta, toisille ehkä halu tai välttämättömyys siirtyä kemikaalittomampaan työarkeen. Osa ekokampaajista toimii myös ns. hybridikampaajana eli työskentelee sekä luonnonmukaisten että ns. perinteisten, synteettisten materiaalien kanssa. Itsellänikin on edelleen muutama väriasiakas, joille en tee väritöitä kasviväreillä tai savivaalennuksella - joskin identifioidun vahvasti ekogenreen ja omat "ei-ekot" väriasiakkaanikin saavat toki muilta osin ns. ekokampaamokokemuksen. Meillä on onneksi vapaus valita itsellemme sopiva tyyli - niin asiakkailla kuin kampaajillakin.


Itselleni ekokampaajuus oli luontainen jatkumo valmistuttuani parturi-kampaajaksi vasta muutama vuotta sitten. Jatkoin perusopintojen (ja totaalisen uramuutoksen ja alanvaihdon) jälkeen suoraan eko-opintoihin ja olen monelle sanonutkin, että jo ensimmäisenä ekokampaajakoulupäivänä tiesin olevani oikeassa paikassa ja kaltaisteni ammattilaisten ympäröimänä. Olen äärimmäisen kiitollinen opettajalleni Monalle, joka on ollut meidän ekokampaajien ammatillisen koulutuksen kehittämisessä todellinen pioneeri ja supernainen!


Itselleni henkilökohtaisesti tärkeää oman ekokampaamon pyörittämisessä on toki myös se, että pienessä vihreässä Nupussani vallitsee rauha ja kiireettömyys. Taitaa sellainen omanlainen tyyneys, lempeys ja seesteisyyskin kuulua monen meidän ekokampaajan perusominaisuuksiin.


Lempeydellä,
Satu

Luo kotisivut ilmaiseksi!