HIUSHUONE NUPPU

Hiushuone Nuppu - ekologista ja luonnollista kauneutta

Idea Nupusta sai alkunsa jo ennen kuin edes valmistuin kampaajaksi. Tiesin haluavani kampaamon, jossa jokainen voi antaa oman luonnollisen kauneutensa loistaa. Minulle tärkeää on myös se, että voin tehdä työtäni itselleni tärkeiden arvojen johdattelemana eli ekologisesti, vegaanisesti, luonnollisesti ja aidosti ihan koko sydämelläni.

Oma "sitten-joskus-ehkä-kun"-mielikuvituskampaamoni kulki pitkään työnimellä "Nuppu", joka tulee edesmenneen koirani nimestä. Koirani Nuppu oli ehkä maailman kauneinen otus. Pieni mutta pippurinen, sitkeä ja oman arvonsa tunteva ja sellainen, joka selvästi tiesi oman paikkansa itselleen tärkeiden asioiden äärellä tässä maailmassa. Näitä samoja piirteitä toivon kantavani mukanani työssäni joka päivä.

Valmistuttuani koulutetuksi ekokampaajaksi keväällä 2023, tuntui vihdoin siltä, että kaikki loputkin pikkupalaset loksahtivat kohdalleen ja oli oikea aika avata oman kampaamoni ovet. Ja näin syntyi Hiushuone Nuppu, joka on ennen kaikkea ekokampaamo mutta tarjolla on myös palveluita teille tärkeille asiakkailleni, jotka mielummin valitsette palvelun ekokonseptin ulkopuolelta.

Tervetulleita Nuppuun ovat aivan kaikki - sekä ennestään tutut että uudet upeat asiakkaat! Lupaan, että kampaamoni on paikka, jossa pääset virkistymään, rentoutumaan, rauhoittumaan ja kaunistautumaan kokonaisvaltaisesti juuri sinun toiveidesi mukaan.

Nähdään!

Satu

Luo kotisivut ilmaiseksi!